Katalonialainen runoilta

Katalaani Francesc Vélez luki runojaan eilen Kotkan runoklubilla. Runoilijan toi Suomeen (Imatra, Lappeenranta ja Kotka) Suomi-Espanja -seura. Barcelonassa asuva Vélez on julkaissut jo kuusi runoteosta ja eilen saimme kuulla hänen tekstejään kahdesta uusimmasta teoksesta. Ammatiltaan hän on historian ja filosofian opettaja, ja nuo aihepiirit ovat myös innoittaneet hänen luovaa työtään. Runoilija valotti tilaisuudessa runoutensa kehityskaarta; pitkät runoelmat ovat ajan mittaan tiivistyneet ja lyhentyneet. Itse olen tehnyt omasta runojen kirjoittamisestani saman huomion; tulee tarkemmaksi siitä, mitä lopulta haluaa sanoa. Minulle välittyi suomeksi tilaisuutta varten käännetyistä runoista sanomisen ilmavuus ja yleismaailmallisuus, ja myös käsitteiden (aistillinen) rikkaus. Toiset runoilijat ovat hyviä opettajia. Ja vaikka ei katalaania ymmärtäisikään, omalla kielellä luettujen runojen rytmistä välittyivät myös tekstien tunnelma ja tunne niinkuin eräässä runossa ilmaistu "monivärinen valo". Mutta ennen katalaanin kurssia, olispa mukava lukea noita runoja tulevaisuudessa myös suomeksi. Joka tapauksessa, kaunis kiitos runoillan järjestäjille!

Muistoista teatteria

Tänä keväänä osallistuin luovan muistelutyön ohjaajakoulutukseen Helsingissä, ja tuo koulutus päättyi eilen. Kansalaisfoorumin järjestämä kurssi oli käsittääkseni ensimmäinen laatuaan Suomessa. Kuten kurssiesitekin toteaa, ideana oli perehtyä "muistelutyön monipuolisiin mahdollisuuksiin sukupolvia yhdistävien eheyttävien ja voimauttavien tilojen luomiseksi yhteisöjen kulttuurisen sivistystyön arjessa". Kansalaisfoorumin erityisalaan kuuluvat ryhmätyölähtöiset menetelmät. Kurssilla perehdyimme tarkemmin muistojen teatteri -menetelmään ja muistorasioiden tekemiseen käytännön harjoitteiden kautta. Antoisinta oli pohtia luovaa muistelutyötä moniammatillisen osallistujajoukon kanssa. Kirjaimellisesti moni ajatus jäi itämään.

Tänä keväänä olen ollut mukana myös toisessa muistelutyöprosessissa, pelkästään muistojen teatteriin keskittyvässä ja monta sukupolvea yhdistävän ryhmän produktiossa. Olen ryhmän nuorin jäsen. Ryhmämme toimii Kotkan Muistojen talon (www.muistojentalo.fi) siipien suojissa; siellä työstimme esityksen omista teatterimuistoistamme Leonie Hohenthal-Antinin perehdyttäessä meitä menetelmään sekä muisteluttamalla meitä että laatimalla muistoistamme käsikirjoituksen. Menin mukaan paitsi harrastuksesta myös kehittääkseni omia ammatillisia taitojani monenlaisessa kulttuurityössä. Luovat muistelutyömenetelmät näen mahdollisuutena yhteiskunnallemme ihmisten välisen yhteistyön parantamiseksi ja keskinäisen ymmärryksen luomiseksi alati muuttuvissa tilanteissa. Muistelutyössä ihmisten omakohtaiset muistot ja kokemukset nousevat tärkeiksi sekä merkityksellisiksi.

Esitimme Muistathan kai -nimisen esityksen ensimmäisen kerran kotkalaisen Nelosteatterin järjestämällä harrastajateatterifestarilla maaliskuun alussa. Vaikka ensimmäisestä esityksestämme on jo kaksi kuukautta, käsikirjoitus palautui nopeasti mieleen lukuharjoituksissa viime viikolla, ennen toista esitystä Helsingissä. Olivathan kyseessä omat muistot. Niiden ilmaisussa kirjaimellinen vuorosanojen noudattaminen ei olekaan tärkeää; omia muistoja muistellessa saa improvisoida.

Nyt voin vain hämmästellä, millainen voima luovilla muistelutyön menetelmillä on. Esimerkiksi muistojen teatteri vaikuttaa lupaavalta menetelmältä. Sain osallistua käsikirjoituksen dialogin hiomiseen sekä siirtymien ja luontevien ilmaisutapojen tutkailuun ja tein tuota työtä lapsenomaisella innostuksella asiaan heittäytyen. Luova työskentely usean sukupolven yhdistävässä ryhmässä on erittäin antoisaa. Me "nuoremmatkin" voimme muistella, vaikkapa sitten mieleenpainuneita näkemiämme teatteriesityksiä ja kokemuksiamme. Näyttämöllä ikärajat ja -kategoriat menettävät merkityksensä.