Fundamentalisti

Fundamentalisti. Muistin yhtäkkiä, että seurakuntasalissa olisi Kotkan kaupunginteatterin esitys Juha Jokelan samannimisestä näytelmästä, Ilkka Laasosen ja Miia Maarasen tulkitsemana lukudraamana. Esitys oli ainutkertainen (kirjaimellisesti) ja sinne oli vapaa pääsy. Kiinnostava veto teatterilta ja seurakunnalta. Ainutkertaisuus ja esitystapaan liittyvä minimalistisuus tekivät esityksestä luihin ja ytimiin vaikuttavan kokemuksen, ammattilaislukijoiden tulkinta vahvisti tekstin voimaa ja intensiteettiä. Näytelmän hahmot olivat toistensa vastakohdat, "viisas ja objektiivinen" jo keskikään ehtinyt pappi ja lahkoon hurahtanut "naiivi nainen", papin entinen rippislapsi, "fundamentalisti". Heidän henkilökohtainen uskonsa ja suhteensa kiertyivät toisiinsa takaumien ja nykyhetken vuorotellessa kohtauksittain. Asetelmat kääntyivät lopussa päälaelleen. Kiteytyi moni uskonelämän kipukohta jotensakin tunnistettavasti ja elämänmakuisesti: uskonasioista keskusteleminen aikuisten välillä voi myllertää koko ihmisen minuuden. Vai oliko keskustelussa sittenkin kyse kahden henkilön välisen vaikean historian projisoinnista. Näytelmä ei antanut siihen suoraa vastausta, mutta pisti miettimään. Esitys väliaikoineen (teetä ja korppua vapaaehtoismaksulla) keskusteluineen kesti melkein kolme tuntia. Aika ei käynyt pitkäksi missään vaiheessa!

Nyt pihamaa on lähes kokonaan vapautunut lumesta. Muutama isompi kasa vielä kököttää siellä täällä. Viime vuotinen ruoho on kellastunutta ja litteää, märkää. Siellä täällä pilkistää krookuksia, joiden ujosti aukeilevia nuppuja käyn ihailemassa joka päivä, vielä kun voin. Viime keväänä ne päätyivät häitään viettäneiden pitkäkorvaisten parempiin suihin, pelkät katkaistut varret oli jätetty tököttämään. Tulppaanien lehdet, myös syksyllä istutettujen, ovat nousseet viikonlopun aikana itsevarmoina kimppuina. Seuraavat viikot kuluvat nopeasti aina uusia ja uusia tulokkaita ihmetellessä. Huomenna kevään toiseksi viimeinen luovan kirjoittamisen ryhmän tapaaminen. Aiheena perhekuvat.